77 Kohteet
Näkymä listauksiin (0)

Torremolinos

Torremolinos

Torremolinos on enismmäinen rannikkokaupunki heti Malagasta länteen. Aikoinaan se oli pieni kalastajakylä kunnes se 50-luvulla kasvatti räjähdysmäisesti suosiotaan turistikohteena.

Torremolinos on se osa Costa del Solia josta koko alueen suosio alkoi ja se on myös säilyttänyt paikkansa kaikki nämä vuodet ollen edelleen monien matkakohde. Kaupunki sijaitsee Malaga lahden läntisessä osassa ja Sierra de Mijasin vuoristoalueen alapuolella. Malagasta Torremolinoseen on 13 km, jonka voi kulkea helposti bussilla tai autolla A7 moottoritietä tai paikallisjunalla.

2013 kaupungissa oli 69 389 asukasta ja se oli tuolloin provinssin 7 suurin kaupunki. Torremolinoksessa asuu suuri brittiläinen yhteisö ja se onkin erityisen suosittu Brittien, Irlantilaisten ja Skandinaavien asuntomarkkinoilla. Kaupunkialueella on paljon korkeita rakennuksia ja hotelleja, mutta myös runsaasti pienempiä taloja. Uusien rakennussäädösten ansiosta kaupunki tuntuu ja näyttää avaralta toisin kuin esimerkiksi Benidorm. 8 km pitkässä kaupungissa on pyöräteitä ja pitkä rantakatu monine chiringuitoineen ja baareineen. Kaupungin itäosan, Los Alamoksen rantabaareissa soi elävä musiikki läpi koko kesäsesongin. Täältä löytyy myös 2 eri rantahissiä sekä liikuntarajoitteisille soveltuvia kävelykatuja jotka ovat vain muutaman askeleen etäisyydellä kaupungin sydämmestä.

Vaikka rannan tuntumassa onkin paljon parkkipaikkoja on niitä lähes mahdoton löytää keskikesän kuukausina, mutta onneksi keskustassa on myös useita parkkitaloja.

Turismin lisäksi on Torremolinos kuuluisa myös sen erityisen rikkaasta ja elävästä yö-elämästä sekä LGBT kulttuuristaan. Kaupunki tulee toimimaan vuoden 2017 World Pride järjestäjänä yhdessä Madridin kanssa.

Selaaminen: 77 Kohteet

Ota yhteyttä

If you don’t find what you’re looking for, we’ll find it for you.

Tämä sivusto käyttää evästeitä parhaan käyttökokemuksen varmistamiseksi Hyväksy evästeet Lisää tietoa