Benalmádena

Benalmadena

Kaupungin pinta ala on 27 neliökilometriä, Sierra de Mijasista alas välimerelle käsittäen suurelta osin isoja korkeuseroja. Alue levittäytyy idästä länteen A7- moottoritien varteen joka sitoo sen myös provinssin pääkaupunkiin, Malagaan sekä myös Costa del Solin muihin keskuksiin.

61 383 asukkaan (2010) kunta on provinssin kahdeksanneksi suurin ja sen keskusta komanneksi suurin Malagan ja Torremolinoksen jälkeen. Asukkaat jakautuvat pääsääntöisesti kolmeen eri kaupunginosaan, Benalmadena Puebloon, Arroyo del Mieliin sekä Benalmadena Costalle. Suuren väestön kasvun johdosta nämä alueet ovatkin alkaneet sulautua enemmän ja enemmän toisiinsa.

Benalmadena on ollut kansoitettu jo erittäin pitkään, kehittyen nopeasti sen ollessa muslimi hallinnon alaisuudessa. Kehitys tyrehtyi ja melkein lamaantui täysin 1485 jolloin Kastilliaaninen kuningaskunta otti sen haltuunsa. Luonnonkatastroofeilla ja merirosvojen saapumisella alueelle oli myös negatiivinen vaikutus kaupungin kehitykseen. Paperiteollisuus ja viinitarhat aktivoivat kaupungin ekonomiaa 1800 – 1900 luvuilla. 2000 – luvulla Benalmadena laskettiin jo yhdeksi Costa del Solin tärkeimmistä turistikohteista.

Benalmadenasta löytyy muun muassa tivoli, 2 akvaariota, Casino, köysirata sekä yksi Andaluusian suurimmista satamista.

Kaupungista on myös juna- ja bussiyhteys Fuengirolaan ja Malagaan.

Selaaminen: 641 Kohteet

Tämä sivusto käyttää evästeitä parhaan käyttökokemuksen varmistamiseksi Hyväksy evästeet Lisää tietoa